maanantai 25. elokuuta 2014

Sitä itseään

Tässä eräänä iltana, lapsettomana sellaisena, korkkasimme viileän viinipullon ja purimme muutaman edellisen päivän tapahtumia. Alun perin kun saimme järjestettyä lapsetonta aikaa, olimme varmastikin molemmat tahoillamme rakentaneet pientä leikin pilvilinnaa, mutta tavallaan toisin kävi. Blondi oli ollut edelliset päivät koulutuksessa jossa oltiin käyty syvällä ja korkealla, naurettu ja itketty sekä kohdattu jotain ylimääräisen traagista. Kun blondini perjantaina kotiutui tästä koulutuksesta, niin näin heti hänen silmistään ja olemuksestaan, että tänä iltana siirtyisimme suoraan jälkihoitoon.

Niinpä makoilimme sohvalla vinottain, vierekkäin ja päällekkäin. Silittelin blondia, ja hän kertoi viime päivien kokemuksistaan. Paljon suuria tunteita, upeita ihmisiä ja tapahtumia pulppusi blondin suusta. Huomasin jossain vaiheessa olevani jopa kade siitä tunneryöpystä, tai ainakin olisin halunnut olla mukana.

Joitakin tunteja myöhemmin päällekkäin makoilu johti siihen, että makoilin lattialla blondi jalkojeni välissä. Hetken päästä istuin sohvalla blondi polvistuneena eteeni ja myöhemmin blondi sohvalla ja minä hänen sisällään. Käskin blondin ylös ja kerroin jatkavamme makuuhuoneessa, jolloin blondi pyysi lupaa käydä ensin pissalla. Mehän voimmekin käydä yhdessä pissalla. Blondi katsoi minua hieman kauhistellen, kun talutin hänet kylpyhuoneeseen. Blondi on muutaman kerran harjoitellut pissaamista niin, että katson tai olen samassa tilassa onnistumatta. Nyt luotin viinilasin täyttämään rakkoon ja huumaan.

Pistin suihkun päälle ja painoin blondin selästä vatsa suihkukopin seinää vasten. Ja jotta homma ei olisi niin helppoa, painoin käteni hänen haarojensa väliin ja annoin luvan päästellä. Olin hieman skeptinen mitä tuleman pitää, mutta pian tunsin käteni lämpenevän ja olin kovin tyytyväinen. Paineen poistuttua passitin blondin polvilleen ja nain häntä suuhun, joka on suihkussa melkoisen nautittavaa. Eikä aikaakaan kun edessäni oli kuolan tahriman blondi. Levittelin kuolaa naamalle, kaulalle ja rinnoille ja jatkoin naimista. Kumarruin blondin eteen ja levittelin kuolaa. Vein sormet hänen suulleen, joka ahneesti kaipasi niitä sisäänsä. Työnsin kolme sormea juurta myöten blondin suuhun. Sormien anatomia on muuten huikeasti parempi kurkussa kuin peniksen, koska viimeisen nivelen kohdalla voi sormia kääntää alaspäin. Näin tapahtuikin, enemmän ja intensiivisemmin kuin koskaan ennen. Leikin näin jatkuessa tuli eteen jotain uutta mutta ei yllättävää blondin oksentaessa päällensä. Tämä ei keskeyttänyt leikkiä, koska päällä oleva suihku sopivasti puhdisti leikkitilaa.

Myöhemmin pohdiskelimme tapahtumaa. Kummallakin meillä on varsin neutraali suhde oksennukseen, blondilla varmasti paljon neutraalimpi kuin minulla. Tilanteen valta-aspekti oli se, mikä meitä molempia lämmitti. Voin laittaa sormet blondini kurkkuun ja pitää ne siellä jos haluan.

*****

Blondi: Pyysin Peikkoa kirjoittamaan tämän tekstin, koska halusin kuulla, miten hän tapahtuneen koki. Olin kolmen päivän koulutuksen jälkeen loppu sekä henkisesti että fyysisesti. Nautittuani kaksi lasia viiniä tiesin, että mitään orgasmileikkejä on turha edes yrittää, koska alkoholi blokkaa laukeamisen täysin - etenkin viini. Myös Peikko tiesi tämän eikä lähtenyt viemään tilannetta siihen suuntaan.

Olen aiemminkin kakonut, kun Peikko on työntänyt sormet kurkkuuni. Nyt painoin Peikon sormet itse syvemmälle kuin koskaan sillä seurauksella että oksensin rinnoilleni. Sisälläni ei oikeastaan ollut muuta kuin pari lasi viiniä, joten ulos tuli aivan siistiä tavaraa - jos nyt oksennusta voi sellaiseksi nimittää :).

Leikin lopussa Peikko laittoi minut vielä nimeämään kaikki eritteet, joita suihkukopissa oli tänään ollut. Sain kauniisti kurkustani virtsan ja kuolan, mutta oksennuksen kohdalla jouduin hieman hakemaan. Peikko ei kuitenkaan antanut periksi, vaan odotti kärsivällisesti kun istuin hänen jalkojensa juuressa lattialla ja yritin saada sanaa suustani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti