perjantai 27. helmikuuta 2015

Rumilla sanoilla syvemmälle

Olen ymmärtääkseni melko innokas keskustelemaan. Sanon hanakasti mielipiteeni - välillä liiankin. Joskus aikaisemmin välttelin ikävistä asioista puhumista, mutta nykyään uskon, että avoimesti ja rohkeasti puhumalla saa isoja asioita tapahtumaan.

Olen aina leikkiessäni osannut käskyttää. Ota käsillä kiinni nilkoistasi! Ja huomannut, että auktoriteettini toimii. Useasti tahallani haluan ajaa vastakappaleen tilanteeseen, jossa käskyni saattaa hänen mielessään unohtua. Jos pientä herpaantumista tapahtuu, niin tiukka komento "KÄDET!", ovat palauttaneet kädet tiukasti nilkkojen ympärille. Ja vaikka komennossani on huutomerkki perässä, niin en koskaan korota äätäni. Huutaminen on heikoille.

Joskus kun D-kupla on oikein vahvana, saatan puhua muutakin. Jos nyt kirjoittaisin tähän hellittelysanoja, joita käytän kuplassa ollessani, saattaisit purskahtaa nauruun. Mutta voin vannoa, että siellä kuplassa ne toimivat. Ne toimivat jopa välillä niin hyvin, että olen leikilläni sanonut blondilleni nappaavan jonkun fantasiakirjan (joita blondi inhoaa) kirjahyllystä ja lukevani sanoja siitä. Blondi toki kuulee ja ymmärtää joka sanan samalla hetkellä, kun ne porautuvat hänen korviensa väliin ja samalla painavat hänet tiukemmin kuplansa sisään, mutta välillä tuntuu että sanoilla ei niinkään ole väliä vaan sillä, että puhun.

Jos olen itse tiukasti kuplassani, ne hyvin "rumat" ja sillä hetkellä niin kauniit sanat tulevat suustani kuin tyhjää vaan, helposti. Jokainen sana painaa blondin tiukemmalle ja syvemmälle. Joskus tätä sanallista nöyryyttämistä panostan vielä sylkäisyllä naamalle, ja joskus se sylki jopa lentää ihan refleksiomaisesti. Jos näin tapahtuu, niin saatan säikähtää itseäni ja kuplaani. Kuinka syvälle olenkaan menossa? No, tästä ehkä oma blogiteksti joskus.

Halumme ja tekomme ovat muuttuneet viime aikoina. Kipu on jäänyt pitkälti kokonaan pois, vaikka se oli joskus kovin iso osa meitä. Tilalle ovat pyrkimässä ja jo tulleet sanat ja mind fuck -osasto. Vaikka nautin kivun tuottamisesta, niin pääni vaati yhteisen halun. Jos tiedän, että se ei ole toisen juttu, niin enpä minäkään siitä mitään saa - en vaikka voin sen silti halutessani ottaa. Mutta onneksi piiskakäsi ei kuitenkaan ole päässyt ihan surkastumaan.

Mutta ne sanat. Helpot "hellittelyt" jotka upottavat blondin syvämmelle. Sanat jotka saavat hänet kiemurtelemaan otteessani. Miten ne voivatkaan olla myös niin vaikeita sanoa. Todella kadehdin niitä, joilta sanat tulevat kuin tyhjää vain. Vinkkejä kenelläkään? Huomaan, että jokin primitiivinen blokki tulee nimittelyssäkin vastaan, kun rakastaa toista. Olenkin huomannut, että jonkun toisen kuin oman rakkaan nimittely on helpompaa. Mutta sitähän minä kuitenkin haluan, blondin joka nauttii otteessani.

Haluan oppia ja kehittyä tässä nimittelyssä. Tiedän olevani kovin ankara itselleni, ja jos se suustani tuleva sana ei kuulosta aidolta, vaan väkisin pykätyltä, tunnen epäonnistuneeni. Siinä on melkoinen ero, saako rankkarin sisään höntsäpelissä tai MM-loppuottelussa. Toisaalta olen melkoisessa noidankehässä, kun kukaan ei taida olla massu syntyessään. Niinpä olen päättänyt harjoitella, silläkin uhalla, että epäonnistun (ja kyllä olen epäonnistunutkin). Mutta olen myös kehittynyt ja ilokseni huomannut oppineeni jopa vähän nauttimaan siitä. Ihan pienistä jutuista pikkuhiljaa. Pienistä minulle, mutta mahdollisesti suurista muille.

3 kommenttia:

  1. Tämä resonoi nyt tosi lujaa. Luin ja nyökyttelin, ja hämmästyin, miten samanlaisia fiiliksiä on omassa päässäni. Sanat on vaikeita, ja antoisia, ja välillä sitä säikähtää, miten rumasti osaakaan sanoa (ja että nauttii siitä, ja se toinenkin nauttii siitä. ..).

    Aino

    VastaaPoista
  2. Vaikka minä nautin suuresti verbaalisesta nöyryytyksestä niin tietyssä mielen tilassa saan melkein yhtä paljon nautintoa vaikka Herrani lukisi tuoteselostetta pakaste pizzasta. Se on se omanlainen maailma missä silloin leijun ja sanat ovat merkityksettömiä ainoa millä on väliä on rauhallisuus, sanojen paino ja Herrani ääni.

    VastaaPoista
  3. Ihana lätkäanalogia :)
    Minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten "tiloissa" minua saa kutsua miten vain ja ihan niinkuin sanoit, se vie minua vain syvemmälle. Kun olen selvin päin ja joku huorittelisi, kokisin sen äärettömän suurena loukkauksena. Leikkiessä se on kunnianimi, hellittelynimi, kehu siitä, miten hienosti hoidan osani.
    Uusimpana "pikkuinen". En ole pieni, ikinä ollut, vaikea asia minulle. Ja nyt olen "pikkuinen", äärettömän hellästi samalla, kun äärettömän huolellisesti takapuoltani raidoitetaan. Koen sekä teon että sanan käsittämättömän suurena rakkaudenosoituksena.
    Olen verbaalinen ihminen ja sanat tuntuvat leikkiessäkin olevan tärkeitä. Onneksi leikittäjäni nauttii sanoista yhtälailla.
    Älä liikaa, Peikko, mieti. Anna tilanteen viedä. Tuoda sanat. Olet hyvä puhumaan ja kirjoittamaan, sana on hallussa, liika analysointi hävittää spontaaniuden, tuo pelon. Nautiskele rauhassa omassa kuplassasi myös sanoista.
    Kiitos taas bloginkin sanoista!
    - Hertta -

    VastaaPoista