torstai 22. huhtikuuta 2021

Mitä primäärisuhde minulle tarkoittaa?

Olen tutustunut alkuvuoden aikana uusiin ihmisiin ja tapaillut myös muutamia vanhoja ystäviä. Olen myös vähän kirjoittanut tänne blogiin päiväkirjaakin, mutta ne tekstit saattavat olla liian avoimia julkaistaviksi. Olen siis tutustunut uusiin ihmisiin ihan ajatuksena löytää jotain juuri minulle sopivaa, jotain joka voisi jakaa kanssani sekä arkeani että kinkyyttäni. Olen tykästynyt sanaan primäärisuhde ja voinkin sanoa tehneeni muutamia kävelytreffejä toiveissani moinen löytää. En ole kuitenkaan sulkenut itseltäni pois kevyempiäkään suhdemuotoja, mutta jos jotain olen tämän kevään aikana oppinut, niin maailmani ei ole paikoillaan ilman toimivaa primäärisuhdetta.

Edellä mainittujen ystävien kanssa olen paljon puhunut eri suhdemuodoista ja propsit heille kun ovat minua kovin haastaneet. Kiitos teille! Kahdesta eri suusta olen saanut kuulla perusteltuja mielipiteitä siitä miten ei-primäärinen polykuvio toimii. Silmät ympyräisinä kuuntelin kun kaksi eri ystävääni, suunnilleen molemmat samoin sanoin kertoivat, että heidän ihmissuhteensa ovat kaikki samalla viivalla. Tämä siitä huolimatta, että yksi näistä suhteista, molemmilla muuten, on aviopuoliso, jonka kanssa jaetaan vanhemmuus, asuntolaina ja yhteinen parisänky. Tästä huolimatta he molemmat vakuuttivat minut siitä että heillä (intiimit)suhteet ovat kaikki samalla viivalla. Ei primääreitä vaan ihmisiä. Minä uskoin heitä.

Huolimatta edellisen kappaleen uskostani olen pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että minulle ei-primäärinen suhteilu ei sopisi, ei vaikka kyllä haastoin itseäni uskoni vuoksi. Minä kaipaan elämääni vahvan primäärisuhteen, missä olisi sekä rakkautta ja valta-asetelma. Kiteytettynä minun maailmassani kutsuisin sitä Ds-suhteeksi. Minulle primäärisuhde tarkoittaisi kivijalkaa elämässäni. Ihmistä, jonka vieressä on fantasista olla. Ihmistä, joka pitää minusta huolta ja hän nautti kun minä pidän hänestä huolta. Ihmistä joka maadoittaisi minun tähän elämään ja siihen hetkeen, toisin sanoen pitäisi minut paikoillani kun sitä tarvin ja potkisi minun eteenpäin kun on sen aika. Hänen kanssaan olisi joka ilta ihana mennä yhdessä nukkumaan. Hän olisi minun.

Vaikka hän olisi Minun ja Minä olisin hänen, niin koska kirjoitan nyt primäärisuhteesta niin sehän tarkoittaa että on myös sekundaareja. Minun maailmassani kaikki muut (intiimit)ihmissuhteet kulkevat primäärisuhteen kautta. Jos minulle tai primäärikumppanillani olisi halu uudelle ihmissuhteelle, niin haluan tämän pohdinnan kulkevan primäärisuhteen kautta. En niin, että mustasukkaisten lasien läpi katseltaisiin tilannetta vaan, että asiaa pohditaan reiluuden, ilon ja sopivuuden kautta avoimesti. Haluan primäärisuhteeni olevan niin vahva, ettei siinä väliimme mahtuisi turhaa riittämättömyyden tai mustasukkaisuuden tunteita. Edellämainitut tunteet ovat luonnollisesti täysin sallittuja ja luonnollisia, mutta näistä tunteista selvitään hyvällä kommunikaatiolla ja avoimuudella.

Helposti tällaisissa kuvioissa ajatus saattaa lähteä poluille, missä pohditaan että mitäs se sekundaari sitten saa ja kuka ihme nyt haluaisi moinen olla? Tässä kysymyksen asettelussa palataan taas avoimuuteen. Minusta kukaan ei voisi olla sekundaari tietämättään ja siinä vaiheessa kun uutta suhdetta ollaan virittelemässä pitäisi käydä koko ihmissuhdekuvio avoimesti läpi. Ei ole ollenkaan tavatonta, että yllättävän monella kinkyilijällä on se primääri (vanilja)kumppani kotona, mutta hän hakee pienen osan itsestään kinkyilemällä oman pesänsä ulkopuolella ja voi näin olla jollekulle toiselle sekundaari. Tärkeintä on olla rehellinen ja avoin jokaiselle osapuolelle, jotta vältytään turhilta odotuksilta ja pettymyksiltä. 

Haastavin kysymys henkilökohtaisella tasolla on se, miten voisin kuvitella primäärikumppanini, minun subini, toteuttavan jotain valta-asetelmaa jonkun muun miehen kanssa. Ajatuksen tasolla vaniljaseksi jonkun toisen kanssa on noin miljoona kertaa helpompi ajatus kuin valta-asetelma, mikä on tavallaan kovin hassua. Samaten jos ajattelisin subini alistuvan minun lisäksi toiselle naiselle, se saisi suuni ennemminkin hymyyn kuin nostamaan mustasukkaiset lasit silmilleni. Ymmärrän kuitenkin tässä mustasukkaisuus puuskassani oman heikkouteni ja omistushaluni, mikä on tavallaan sisäänkirjoitettu myös valta-asetelmiin. Mutta mutta, tiedän että tässäkin ajatuksessani se minun primäärisuhteeni tallaisi nämä ajatukset maanrakoon, sillä kutsun primäärisuhdetta syystä primäärisuhteeksi. Jokaisella meillä on ihmissuhteita jotka ovat tärkeämpiä, rakkaampia, hauskempia, syvällisempiä jne kuin jokin toinen suhde. Sama tilanne voi olla valtasuhteissakin. Minulle primäärisuhde olisi se kaikkein tärkein ja rakkain. Sen väliin ei voisi tulla mitään tai ketään.

7 kommenttia:

  1. "Jokaisella meillä on ihmissuhteita jotka ovat tärkeämpiä, rakkaampia, hauskempia, syvällisempiä jne kuin jokin toinen suhde."

    Tämä särähti. Minulla on tälläkin hetkellä useampia romanttisia/seksuaalisia suhteita, enkä voisi ikinä sanoa, että jokin niistä on tärkeämpi tai rakkaampi kuin toinen. En siltikään, vaikka tiedän kyllä minkä niistä valitsisin nyt jos kaikista muista pitäisi luopua. Vastavuoroisesti, minua ei yhtään haittaa olla jonkun sekundäärinen kumppani, mutta jos kokisin saati että toinen sanoittaisi, ettei meidän suhteemme ole yhtä tärkeä tai rakas kuin suhde johonkuhun toiseen, nostaisin kytkintä hyvin äkkiä. Se tuntuisi solvaukselta ja vähättelyltä.

    Mulle kyse on siitä, minkä suhteen missäkin elämäntilanteessa asettaa ensisijaiseksi. Voi olla sitä, että tietyssä suhteessa on jatkuvuutta tai turvaa, tai kenties ihan silkkoja velvoitteita, kuten vaikkapa lastensa toiseen vanhempaan. Mitä tahansa mihin uskoo ja mistä haluaa pitää kiinni. Mutta se, että priorisoi jotain suhdetta, ei minusta tarkoita sitä, että se suhde olisi rakkaampi tai tärkeämpi kuin toiset. Mulle priorisointi on priorisointia, tietyllä tavalla kylmän rationaalisesti sitä minkä asettaa ensisijaiseksi juuri sillä hetkellä. Sitä on yksinkertaisesti pakko tehdä, koska ei voi olla monessa tilassa yhtä aikaa.

    Vierastan siis ajatusta siitä, että primäärikumppani olisi tärkeämpi tai rakkaampi kuin muut kumppanit, jotka sitä myöten olisivat vähempiarvoisia elämässäni. Kyse on siinä kohtaa valinnoista, ei tunteista tai toisen ihmisen tärkeydestä saati sen puutteesta. Tiedän toki, ettet varmastikaan sitä tarkoittanut etteivät muut suhteet olisi tärkeitä, mutta kuten sanoin, tämä muotoilu särähti :)

    VastaaPoista
  2. Saa särähtää ;-) Kiitos kommentista. Oikeassa olit siitä ettöikö muut suhteet olisi myös tärkeitä. Niissä voi olla myös välittämistä, ihastumista tai rakkautta. Huomaan että minun maailmassani olen ollut, ainakin toistaiseksi, aina onnellisin kun minulla on ollut se oma kivijalka (primäärisuhde), minkä kautta muut ovat kulkeneet. Voi olla että se joskus muuttuu tai sitten ei. Olen valmis joka tapauksessa.

    Tapasin blondia pari päivää sitten ja itseasiassa silloin aukeni enemmän tuo ajatukseni "Jokaisella meillä on ihmissuhteita jotka ovat tärkeämpiä, rakkaampia, hauskempia, syvällisempiä jne kuin jokin toinen suhde." Tämä lause kiteytyy minulla helposti mustasukkaisuus fiiliksiin missä useasti pohditaan onko joku toinen, parempi, rakkaampi tms. Yritykseni oli siis kertoa että näin on mielestäni joka tapauksessa, mutta se ei saisi haitata, oli sitten primääri tai ei.

    t. Peikko

    VastaaPoista
  3. Hei! Onkohan sivustollasi jokin tietoturvaongelma? Sivusto yrittää nimittäin uudelleenohjata blogisi oikean osoitteen johonkin blogipolku.com-osoitteeseen (minulla ainakin chrome-selain osaa estää sen automaattisesti, mutta firefox ei ja siten sillä ei pääse blogia lukemaan)...

    VastaaPoista
  4. Kokeilin parilla selaimella enkä huomannut itselläni mitään vastaavaa.

    t. peikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chrome kertoo näin:
      https://aijaa.com/WYsY5c

      Ja FF taas ei estä automaattisesti, vaan heittää blogipolku-osoitteeseen ja sivustolla näkyy pelkästään tämä https://aijaa.com/oHBhli

      Poista
    2. (Tämä sama ongelma on toisessa seuraamassani blogissa, jossa on jo-edesmenneen-Blogipolun seuraamisnappi, joten oletan siitä johtuvan..

      Poista
  5. ..Niin, hommahan pelittää pidemmässä polyjuoksussa vain polyjen kanssa.. tämä taas johtaa siihen että "oikeasti pitkässä juoksussa voi polyilla vain sinkkuna.." Itse haluaisin tavata joku päivä monogaamisen masterin jonka subi on poly ja tämä master on sekundäärinen... (ravintoketjussa kaikkien muiden alapuolella)..

    VastaaPoista