lauantai 27. elokuuta 2022

Miljoona kiitosta!

Kiitos! Kiitos sinulle! Vähän yli kymmenen vuotta sitten aloitin tämän blogin. Blogin kirjoittaminen oli pitkään ollut haaveenani, mutta sopivaa hetkeä tai teemaa ei ollut elämässäni. Tästäkin huolimatta olen kirjoittanut hetken toistakin blogia ennen kuin aloitin tämän, mutta se jäi alkutaipalelleen, onneksi. 

Nyt 10 vuotta myöhemmin ajattelin tehdä pienen katsauksen taaksepäin ja toisen eteenpäin. Kun aloitin tämän blogin, olin jo hetken ollut bdsm-maailmassa ja kevyesti myös skenessämme. Olin kuitenkin vitivalkoinen hiutale, mitä koen vieläkin välillä olevani, mutta intoni oli kova. Olin tilannut ebay.sta muutamia kehuttuja valtasuhde kirjoja ja ostanut jäsenyyden yhdeltä ulkomaalaiselta valtasuhde-foorumilta, missä käytöstavat, säännöt, keskustelu ja yhdessä oppiminen olivat kulmakiviä. Kaikki tämä johti pikkuhiljaa siihen, että aloin nähdä itseäni, seksuaalisuuttani ja ympäristöäni totaalisen eri tavalla kuin ennen. 

Hieman tätä aikaisemmin olin ottanut ensi askeliani skeneen. Olin löytänyt huikeita ihmisiä ja ystäviä Turun Baletista ja lisäksi enenemässä määrin otin osaa keskusteluihin myös Turun ulkopuolella. Vaikka BDSM-yhdistys maailmassa henkinen kotini löytyikin Turusta, niin nettimaailmassa sitä en löytänyt. Huolimatta synnynnäisestä tarpeestani kyseenalaistaa asioita, koin että nettiyhteisömme tai ehkäpä yleisemmin skenemme ei jakanut usein samaa ajatusmaailmaa tai arvomaailmaa kuin minä. Tämä oli syy miksi aloitin bloggaamisen.

En iki päivänä uskonut 10v sitten, että kirjoittaisin vielä tänään tänne. Minulla ei ollut suuria haaveita tai odotuksia. Halusin lähinnä pitää itsestäni huolta ja päästellä tarinaani ulos ja toivoa että se koskettaa jotakuta ja vielä parempaa jos joku löytäisi tarinoistani itselleen puuttuvan palasen. Ehkäpä edellisestä syystä olen jaksanutkin kirjoittaa näinkin kauan, sillä palaute näinä vuosina on ollut 99.9% rakentavaa ja kaunista. 

10v sitten näin skenemme ja keskustelumme hyvin fyysisenä. Itselleni valtasuhteilu näyttäytyy niin vahvana henkisenä molemminpuolisena matkana, että koin olevani skenessä hukassa. Löysin silloin todella vähän kaikupohjaa tai keskustelukavereita, joten ajattelin että kaltaisiani on pakko olla muitakin piilossa. Niinpä halusin kertoa omaa tarinaani.

Vaikka puhun arvomaailmani tai ajatusteni erilaisuudesta, en silti halua yhtään väittää että oma tapani olisi yhtään sen parempi kuin kenenkään muun. Olen ainoastaan halunnut saada ääneni kuuluville sitä tarvitseville ja tämä on ollut kanavani. 

Kiitos kun olet lukenut näitä tarinoita. Haluan sanoa miljoona kertaa kiitos, sillä blogin statistiikka kertoo, että tätä on luettu tähän mennessä 997513 kertaa. Todelliselle bloggaajalle tuo ei olisi luku eikä mikään, mutta olen iloinen onnistumisestani. En tiedä miten kiittää muuta kuin sanoin, joten haastan sinut rakas lukijani. Kysy minulta jotain? Jos kysymyksesi liittyy valta-suhteiluun ja olet esittänyt kysymyksesi rakentavasti, saat 100% varmuudella vastauksen. Jos haluat kysyä jotain muuta, niin voit silti yrittää onneasi. Jos haluat kysyä meilitse, niin lähetä se osoitteeseen: molinays@gmail.com. Jos haluat kysyä anonyymisti, niin kommentoi kysymyksesi tähän ketjuun mikä pitäisi onnistua myös anonyymisti. 

Kiitos!



2 kommenttia:

  1. Kiitos, Peikko, itselles! Avasit(te) mulle blogillasi kiehtovaa maailmaa, johon jo hiukan olin saanut tuntumaa silloin 10 vuotta sitten (silloisen Kaappiherrani kanssa tuttavuus täytti juuri 10v) ja valtavassa tiedon- ja kokemuksenjanossa ahmin tätä ja muita pervoblogeja kyltymättä. Iso kiitos myös näiden vuosien aikana saamistani vastauksista muutamiin sähköposteihin! Nostalgiapuuskassa oman 10 vuoden täyttyessä niitä luin ja itseni yllätin siinä, kuinka kypsän tuntuisesti edes joskus olen itseäni sanoittanut 😅 Kiitos Pervomentorilleni! Blogin lukemista edelleen jatkaen herttanen

    VastaaPoista
  2. Kysyttävää tähän hätään ei ole mutta haluaisin kiittää sinua näistä kirjoituksista. Ihailen sinun asennettasi ja kuinka arvostat ja kunnioitat naisia. Sekä kadehdin leluasi ja teidän keskinäistä dynamiikkaa, sen mitä teksteistä annetaan ymmärtää. Kiitos vielä! -Thebe

    VastaaPoista