Syksy kaatui päälleni voimalla. Ensin loppukesästä päättyi tärkeä ja erittäin merkityksellinen ihmissuhde, mikä toi mukanaan koko negatiivisen tunnekirjon. Vaikka ero tapahtui yhteisymmärryksessä, niin iso suru jäi luonnollisesti. Surullisuuden tasoja oli monia, joista minua kovimpana ärsytti ajatus siitä löydänkö koskaan enää mitään yhtä hyvää. Kirjoitin edellisen lauseen tahallaan noin kärkkäästi, jotta nyt voin jatkaa kertomalla itse itselleni miten neuvoisin ystävää samassa tilanteessa.
Ihmissuhteet päättyvät aina syystä. Voin olla samaa mieltä syystä tai eri mieltä, mutta se ei muuta asiaa. Voin jäädä painimaan syyn, surun, katkeruuden, elämän, vihan tai kohtalon kanssa, mutta kuitenkin ainoa oikea tapa on jatkaa elämää. Aion ottaa seuraavan askeleeni avoimesti ja katsoa mitä elämällä on minulle seuraavaksi tarjottavaa. En voi vaikuttaa siihen mitä tapahtui eilen, mutta huomisesta voin tehdä paremman. Tästä syystä myös kiroan edellisen kappaleen lauseeni "yhtä hyvästä", koska on vaan elämää. Jokainen ihmissuhde tuo mukanaan jotain uuttaa ja kaunista siitäkin huolimatta, että surun hetkellä sitä on vaikea uskoa. Minulle on aina aikaisemminkin käynyt niin ja tapahtuu varmasti nytkin.
Edellisestä on kulunut kuitenkin jo useampi kuukausi ja olen ehtinyt aktivoitua hieman deittimarkkinoilla. Deittailu on melkoinen taitolaji ja huomasin ajautuvani pikapiparin metsästäjien jalkoihin. Koen olevani hyvin vahvasti sekä demi- että sapioseksuaalinen ja noita ei voi oikein edes erotella maailmassani. Suruttelin tovin muutamia potentiaalisia yhteyden katkeamisia, mutta niin kuin erotkin, jokainen yhteys katkeaa syystä. Yksin ei voi yhteyttä pitää pystyssä. Niinpä olen varma, että minun prinsessa ei vaan ole vielä tutkaani osunut.
Asia mikä tulee eteeni useasti tutustuessani uusiin ihmisiin on ajatus siitä, että minulle valtasuhde on totta. En pidä sanasta sessio enkä näin ollen myös sessioi. Minulla voi toki olla merkityksellisiä ihmissuhteita, jotka eivät ole romanttisia ja pitkälti perustuvat johonkin valtaelementtiin jota yhdessä hoivaamme. Kuitenkin ajatus siitä, että joku tulisi luokseni kerran viikossa sekstailemaan ja seuraavat kuulumiset vaihtaisimme viikon päästä, on minulle totaalisen vieras. Minulle valtasuhteen tekee todeksi se, että on vaan elämää ja elän juuri tässä hetkessä. En rakenna alistuvalle temppuratoja täksi illaksi (toki voin jos sille on hyvä syy), en suunnittele tänään ensin piiskaavani ja sitten sekstaavani enkä myöskään lupaa mitään mistä en voisi pitää kiinni. Elän melkein jokaisessa virrassani keskellä (ryhmä)dynamiikan kiemuroita ja tunnen niiden muutokset vahvasti kehossani ja mielessäni. Kun jokin vahva signaali minuun osuu, niin sitten mennään. On vaan tämä hetki. Esimerkkinä vaikka tämä.
Hypätäänpä vielä hetkeksi pois iholta. BDSM-baarin Discordissa käytiin keskustelua siitä miten Domit vievät valtaa subien arkeen ja miten subit toivoisivat sen tapahtuvan. Kommentoin aihetta siellä ja haluan jatkaa sitä hetken vielä tähän, sillä tämäkin osa-alue on minulle kovin totta. Olen hyvin kiinnostunut minulle tärkeiden ihmisten elämästä, motiiveista, peloista, haasteista, haaveista tai vaikka fantasioista. Luotaan mieluummin syvällä kuin pinnalla. Kun huomaan tilanteen, haasteen tai vaikka vaan jonkin pienen blokin subin ajatusmaailmassa, siitä tulee minulle helposti totta. Saatan helposti "isällisesti" pikkuhiljaa tai joskus ihan suoraan käskien aloittaa työstämään tätä blokkia. Joskus se saattaa tapahtua täysin huomaamatta ja joskus se taas nostetaan niin pinnalle kuin mahdollista. Henkilökohtaisesti en tiedä juurikaan isompaa ylpeyden aihetta kuin huomata oman subini ottavan askeleen eteenpäin.
Loppusanoina haluaisin kuitenkin sanoa, että edelliset ajatukset ovat minun tapani elää täysillä minun elämääni. En ajattele, että jonkun muun tapa olisi yhtään parempi tai huonompi kuin minun. Se on korkeintaan vaan erilainen.
Valoisampaa syksyä ihan kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti