Ero

Elämä heittelee

Peikon silmin:

Blondi ja minä olemme eronneet. Lain silmissä olemme vielä aviopari, mutta henkinen ja fyysinen ero on käynnissä enkä näe vaihtoehtona että suunta tästä muuttuisi. Päätös on tapahtunut jo kuukausia sitten, joten mistään hetken ajatuksesta ei ole kyse.

Olen miettinyt mitä kirjoittaa asiasta ja miksi? Olemme kirjoittaneet hyvin avoimesti matkastamme ja tulin siihen lopputulokseen että jatketaan näin loppuun asti. Olen hyvin allerginen sosiaalipornolle ja luulen että jokunen lukijoista haluaisi kuulla kaikki likaiset yksityiskohdat mitkä tähän päätökseen ovat johtaneet, mutta ikävä kyllä tuotan teille pettymyksen ja kerron että sellaisia ei ole. Haluan avata asian toiselta kannalta ja loput joudutte ikävä kyllä arvailemaan.

- Väliimme ei tullut "kolmatta" pyörää, johon olisimme rakastuneet tai ihastuneet tms. Tällä hetkellä olemme molemmat sinkkuina.

- Liitostamme ei puuttunut rakautta, hellyyttä, koskettelua, seksiä, välittämistä....

- Emme ajautuneet mihinkään meidän henkilökohtaiseen ulkoisen syyn parisuhdekriisiin, kuten alkoholismiin, työttömyyteen, sairauteen tms.

- Eromme ei liity mitenkään BDSM maailmaamme

Mutta jotain tietenkin tapahtui jonka seurauksensa ymmärsimme, että on parempi jatkaa erillään. Itkut on itketty (no ei varmasti kaikki). Olemme keskustelleet paljon ja koetamme työstää toisistamme hyvät ystävät, joka on tähän asti ainakin sujunut paremmin kuin hyvin. Eromme jälkeen olemme nukkuneet useamman yön yhdessä, mutta emme todellakaan roiku toisissamme silti kiinni. Minä olen muuttanut Helsinkiin asuntoon, jota nyt kutsun kodiksi ja kun blondilla on usein tänne päin asiaa, niin ilomielin tarjoan hänelle yöpaikan. Samaten hän tarjoaa minulle, käydessäni vähintään yhtä useasti Turussa. Ehkäpä kuvaavinta tilanteessamme juuri nyt on se, että päätimme blogimme jatkuvan. Mitä tänne blogiin jatkossa tulee on vielä epävarmaan niin kuin huominen päiväkin.




Ruma, surullinen ja epäoikeudenmukainen ero

Blondin silmin:

Erostamme on vaikea kirjoittaa ilman, että liitän tekstin mukaan eron syyn eli Peikon nuorimman
lapsen. Ero ei kuitenkaan ole hänen vikansa, vaan syy on minun kyvyttömyydessäni kestää arkea
ja Peikon lähes omaishoitajamaista roolia vakavasti psyykkisesti oireilevan lapsen rinnalla. Tämän
enempää en voi enkä halua lapsesta kertoa, koska en halua levitellä hänen asioitaan foorumilla,
jota hänen äitinsä lukee. Muutenkin lapsella on oikeus yksityisyydensuojaan.

Joulukuun alussa lapselle tapahtui jotain, joka sai minut tekemään eropäätöksen hyvinkin nopealla
aikataululla. Jotain, joka sai minut tajuamaan, että jos haluan säilyttää mielenterveyteni ja oman
elämäni, en voi jäädä parisuhteeseemme. Kyseessä oli myös lapsen suojelu, koska olen jo
usemman vuoden ymmärtänyt, että minun käytökseni ja tunteeni pahentavat lapsen oireilua.
Peikko on asiasta samaa mieltä.

Olen kipuillut lapsen kanssa paljon oikeastaan koko parisuhteemma ajan. Olemme tulleet hyvin
toimeen - kyse ei ole siitä. Vaan siitä, että olen elänyt haastavan lapsen kanssa usein voimieni
äärirajoilla. Siitä, että lapsi on ollut mielessäni vuodesta 2012 oikeastaan 24/7. Tuottanut huolta,
vienyt voimiani ja lähes hajottanut psyykeeni. Toki myös positiivisia asioita on ollut. Suhteemme
alkuaikoina kyse oli totta kai mustasukkaisuudesta, viimeiset vuodet jostain, jota en pystynyt
hallitsemaan enkä kestämään.

Voi olla, että biologiset vanhemmat syntyvät jonkun sellaisen ominaisuuden kanssa, joka auttaa
heitä selviämään lapsesta aiheutuvan huolen kanssa. Minulta tämä ominaisuus puuttuu täysin. Ja
kun suojaa ei ole, muuttuu elämä mahdottomaksi. Uni kärsii, ihmisuhteet kärsivät, parisuhde kärsii,
työ kärsii. Viime vuodet olen joutunut syömään useampaan otteeseen mielialalääkkeitä, jotta
jotenkin jaksaisin tilanteessa. Ja lopulta en jaksanut niidenkään avulla.

Olen tällä hetkellä erosta surullinen, vaikka minä suhteemme lopetinkin. Tai oikeastaan surullinen
on liian mitätön termi. Rikki. Hajalla. Palasina. Itkuinen ja hukassa itseni kanssa. Erossamme
vaikeinta on, että rakkaus ei missään vaiheessa loppunut. Enkä usko, että se ihan heti
loppuukaan. En tiedä, loppuuko se joskus. En tiedä, toivonko se loppuvan.

Olemme puhuneet Peikon kanssa paljon siitä, että voisimmeko jatkaa suhdettamme jossain
muussa muodossa esim. pysyvästi erillämme asuen. Jossain sellaisessa muodossa, jossa minä ja
lapsi emme altistuisi toisillemme. Ainakaan toistaiseksi emme ole keksineet ratkaisua.

Vaikeinta ja raskainta on ollut luopua toisen ihmisen läheisyydestä. Iholla olemisesta. Elää ilman
kosketusta ja hellyyttä. Seksiä on ollut viimeisen vuoden aikana kummakin uupumisesta johtuen
niin vähän, että sitä en osaa kaivata. Seksin suhteen olen muutenkin sellaisessa uinumistilassa,
että en tiedä, koska mahdollisesti herään siihen, että minussa on sellainen ulottuvuus. En tiedä
tällä hetkellä, olenko kinky vai jotain muuta. Eikä asia minua kiinnostakaan. Pelkkä ajatuskin siitä,
että joku muu kuin Peikko koskisi minuun, saa voimaan pahoin.

Ero oli teknisesti helppo, koska asuimme jo arjet eri kaupungeissa eikä meillä ole missään
vaiheessa ollut yhteistä omaisuutta. Jäin omaan asuntooni, Peikko hankki pääkaupunkiseudulta
uuden viihtyisämmän. Erohakemusta emme ole vielä jättäneet, ja Peikon kirjat ovat edelleen
luonani.

Viestittelemme säännöllisen epäsäännöllisesti. On vaikea luopua yhteydenpidosta, kun edelleen
rakastaa. Nukumme silloin tällöin yhdessä. Seksiä ei ole, mutta onneksi on Peikon iho. En halua
luopua Peikosta, mutta todennäköisesti minun on pakko. Emme pysty olemaan toistemme kanssa,
mutta emme pysty (tai ainakaan minä en) olemaan erossakaan.

Siksi eromme onkin ruma. Ruma siksi, että tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kohtuuttomalta joutua
luopumana ihmisestä, jota edelleen rakastaa. Enemmän kuin ketään muuta koskaan aiemmin.
Sanotaan, että rakkaus voittaa kaiken. Sanotaan, että jos vain riittävästi rakastaa, se riittää. Olen
vahvasti eri mieltä. Joskus olosuhteet vain ovat sellaiset, että rakkaudesta huolimatta
parisuhteessa ei pysty olemaan. Ei silloin, kun vaarassa on oma jaksaminen ja mielenterveys.

Vaikka arki tuntuu raskaalta ja ilottomalta, pystyn kuitenkin taas hengittämään. En pelkää enää
puhelimen ääniä tai puhelimen soimista. Hermostoni ylivireystila on poissa. Mieleni ei ole enää
yliaktiivinen. Elämässäni on muutakin kuin jatkuvaa, kuluttavaa huolta. Jaksan paremmin arjessa ja
olen enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan.

En tiedä, miten tämä tarina päättyy. En. Tiedä.



Peikon silmin vähän lisää

Haluan vielä selventää yhden asian. Vaikka olemme molemmat samaa mieltä että blondin käytös on voinut pahentaa myös tilannetta, niin en voi olla sanomatta että  hyvinä hetkinä, joita on ollut paljon enemmän kuin pahoja, hän on ollut paras mahdollinen aikuisen naisen malli tyttärilleni.

Lyhyesti kuulumisia

Olemme saaneet Peikon kanssa muutamia yhteydenottoja blogiepäaktiivisuutta koskien. Myös meidän kahden parisuhteesta on oltu huolissaan <3. Kiitos ihanille kyselijöille ja kirjoittelijoille.

Elämä on tätä nykyään enimmäkseen muuta kuin pervoilua, joten blogin päivittäminen on jäänyt. Emme kuitenkaan lopeta blogia tai jätä sitä mitenkään virallisesi tauolle. Jos jotain kirjoittamisen arvoista tai kiinnostavaa tapahtuu, niin kuulette kyllä meistä.

Parisuhteemme voi hyvin ja on vahvalla pohjalla. Arki eri kaupungeissa eläen on asettunut uomiinsa. Järjestely jatkuu työkuvioiden vuoksi toistaiseksi. Täytyy sanoa, että parisuhdetta ja omaa kumppaniaan oppii arvostamaan eri tavalla, kun suurimman osan viikosta on toisesta erillään.

Kuten suurin osa teistä tietääkin, kammoan pimeää vuodenaikaa kaamosmasennustaipumuksen vuoksi. Olkaa siis hengessä mukana ja pitäkään peukkuja, että selviän tästä syksystä ja pysyn toimintakykyisenä.

Yours

//blondi

Ru(n)kkaset

Enpä olisi uskonut, että nahkahansikkaat näyttelisivät joskus näin isoa roolia leikeissäni. En ole kuitenkaan ollut täysin ummikko hansikkaineni, sillä useampi vuosi sitten hankin nahkaiset ajohansikkaat oikein Stockmannilta,  buustaamaan fiilistäni Uniformal-bileisiin.

Sittemmin nämä hansikkaat ovat olleet käytössä vain bileissä tai suojaamassa käsiäni, jos  olen avokämmenin hurjasti innostunut piiskaamaan. Nyttemmin kyseiset hanskat ovat olleet jo sen verran useasti nahkatytön sisällä, että eipä niistä taida olla edes buustiksi.

Tässä hiljan kävin rautakaupassa, ja kuinka ollakaan, siellä oli nahkahansikkaita tarjouksessa. Koska hinta oli hyvin edullinen, niin päätin ostaa uudet leikkivälineet. Aikaisemmin olin yrittänyt nahkatytöltä onkia tietoa, millaiset hanskat eniten pyörittävät pikkareita, mutta olin saanut aika huonoja ja epämääräisiä vastauksia.

Löysin Lontoosta vintagekirpparilta omiin silmiini ja kätösiini sopivat täydelliset, vanhat, ohuet ja erityisesti tiukat hansikkaat. Pistin käden napakasti nyrkkiin ja tykitin kuvan Suomeen. Vastaus tuli salamana, "ääh, mustat ne pitää olla". Jatkoin matkaani seuraavaan karkkikauppaan, mutta vieläkin harmittelen, että hanskat jäivät sinne. En oikeasti uhrannut asialle sen enempää aikaa, joten seisemän euron Puuilo-hansikkaat saisivat toimia. Valitsin koon sen mukaan, että sain hansikkaat juuri ja juuri voimalla vedettyä käteeni, ja toivoin, että ne jatkossa vähän venyisivät.

Koska oikeiden hansikkaiden valinta nahkatytön maailmassa näyttäisi oleva tärkeään ihmissuhteen etsimiseen verrattava asia, en odottanut suurta menestystä näiltä hanskoilta. Kuitenkin ne jonkinmoisen muistijäljen tuntuivat häneen jättävän, kun niitä välillä yllättäen sivuttiin keskusteluissamme. Tällöin en tosin vielä tiennyt kuinka "vakavasta" asiasta on oikeastaan kyse, kunnes...

Mainitsin yksi ilta chättäilessäni nahkatytön kanssa, että "hanskat ovat menneet hukkaan. Vai oisko kaverin koira ne syönyt kun tuoksuivat pillulle", yrittäen olla tapani mukaan olla hauska. Luonnollisesti nahkatyttö arvelikin oikein minun vaan kiusaavan. Pysyin kuitenkin tovin ja jopa viikon tarinassani, ja lopulta tarina alkoi elämään omaa elämäänsä.

Muutama viikkoa myöhemmin sama asia nostettiin uudestaan esille, mutta tällä kertaa totisemmin. Nahkatyttö kertoi, että nämä "kadonneet" hansikkaat vaivaavat hänen mieltään kovasti, ja että hänellä menee joka päivä aikaa yllättävän paljon, kun hän pohtii, mikä niiden kohtalo on. Lisäksi hän kertoi, että hän voisi tulla etsimään hanskoja, kun niitä tuskin on käytetty asuntoni ulkopuolella. Pieni huumorilla alkanut lausahdus oli selkeästi kasvanut sellaisiin mittoihin, joihin en osannut edes kuvitella. Oli luonnollisesti fiksua kertoa hansikkaiden voivan hienosti.

Jokunen viikko myöhemmin palasimme asiaan ohimennen, tai sanoisinko, että minulta kysyttiin varsin suoraan seuraavaa:

"Voisitko laittaa kuvan niistä nahkahanskoista sinun kädessä? Ei silleen kämmenellä kädessä vaan silleen kädessä... Oikeastihan oon kuvitellut videota asiasta useamman päivän, mutta tota... saat päättää ihan ite..."

Sinänsä kiva että sain ihan itse päättää josko kuva vai video, mutta koulutushan on kesken ja pidän tämän tyylisestä kommunikoinnista. Niinpä kännykkä makaamaan läppärin kylkeen, kamera tarkennettuna hansikkaisiin. Tein muutaman kymmenen sekunnin videon, jossa vedän hitaasti tiukat hansikkaat käteeni ja sen tehtyäni lyön nyrkillä avokämmeneeni. Läps.

"Istun täällä sohvalla, kun menee väreitä vähän joka puolella ja sykkii ja sellasta. Ja vähän säpsähtelen."

Tiesin jo alunperin, mihin tämä oli menossa, mutta eihän minulla ollut kiirettä. Joten hetken kuluttua:

"Anna kun arvaan. Joka kerta kun haluan runkata tuota katsoessa ni minun pitää pyytää siihen lupa?"

Klo 22.33 nahkatyttö sai luvan leikkiä 5 orgasmin verran videota katsellen. Siis oletan että katsellen. 58 minuuttia myöhemmin tuli kuitti että orgasmikiintiö oli käytetty.

En voi laskea jalkaani mihinkään.

Nahkatyttö makasi selällään tiukasti nahkaisessa pussissaan pää huputettuna nahkahupulla. Häntä oli ensin satutettu, jonka jälkeen hänen suutaan oli käytetty oksennuksen partaalle. Satutettu lisää ja käytetty syvemmälle ja hyvin pitkään, jolloin leikki sai jo hapetuksen piirteitä. Lopulta hapen loppuessa ja kauhun vallatessa nahkatytön liikkeitä vedän penikseni pois hänen kurkustaan ja hän alkaa heti haukkoa happea rajusti. Huputan hänen päänsä samantien uudelleen ja jätän hänet rauhoittumaan omaan kuplaansa.

Käyn itsekin rauhoittumassa keittiössä ja juomassa jotain. Kuulen outoa hihitystä keittiöön asti, ja palatessani makuuhuoneeseen hihitys jatkuu hupun sisällä. 

- "Mikäs on noin hauskaa?"

Hihitys jatkuu ilman vastausta.

- "Kuulitko? Mikä on noin hauskaa?"

- "Mun pää." kuuluu varovainen vastaus. "En tiedä mitä siellä tapahtuu. Sulaudun johonkin."

- "Sulaudu rauhassa."

Hieman myöhemmin nahkatyttö alkaa ähistellä ja rimpuilla paketissaan yrittäen poistaa nilkkasukat jaloistaan. Ihmettelen huvittuneena tapahtuvaa ja kysyn mitä ihmettä tapahtuu? Vastaukseksi sain, että "jalkapohjia kutiaa". Tiedä häntä olisiko tämä hyvä esimerkki topping from bottomista, sillä tiesin, että nahkatyttö pitää jalkapohjien piiskaamisesta. Mutta minunkin lihani on välillä heikkoa. Niinpä hain rottingin ja aloin piiskata nahkatytön jalkapohjia ensimmäistä kertaa. Pain is so close to pleasure, kirjoitti Freddy Mercury aikoinaan. 

Olimme leikkineet jo pitkän tovin, ja lopulta paita märkänä pistin itsekin maaten sänkyyn. Vedimme molemmat happea ja annoimme fiiliksen silitellä meitä kuplassamme. Makoilimme tovin päät sängyllä eri suuntaan puhumatta mitään. Taisinpa hetkeksi sulkea silmäni. 

Hetkeä myöhemmin kun avasin silmäni, huomasin katselevani suoraan nahkatytön piiskattuun jalkapohjaan. Jostain merkillisestä hetkessä elämisen intuitiosta löin nyrkilläni - jossa oli nahkahansikas - nahkatytön jalkapohjaan. Jos joku voi eleillään ja äänillään kertoa, että joku yksittäinen teko on kiihottava ja kuumottava, tapahtui nyt niin. Otin jalan syliini ja jatkoin jalkapohjan hakkaamista nyrkilläni nahkatytön huutaen, vavisten ja rimpuillen.

Nautinto oli sen verran suurta kivusta huolimatta, että irrotin otteeni jalasta ja sanoin, että "tämä herkku loppuu sillä hetkellä, kun vedät jalat pois sylistäni". Ja niinpä se jalka pysyi nätisti sylissäni hänen koko muu kehonsa täristen tulevan orgasmin alla, joka hetkeä myöhemmin räjäytti nahkatytön. Hän rimpuili ja huusi sen verran eläimellisesti, että katsoin paremmaksi siirtyä hänen päälleen makaamaan ja puristaa hänet tiukasti itseäni vasten. Pieni hetki palautusta ja toisen jalan vuoro. Jalka nätisti esille ja hakkasin hänen toisenkin jalkapohjansa, eikä aikaakaan kun hän laukesi uudestaan tällä kertaa pudoten patjalta lattialle.

Myöhemmin hän makasi täristen kainalossani pitäen toista jalkaansa ilmassa. 

- "En voi laskea jalkaani mihinkään, koska jos se koskee johonkin niin laukean"

- "Enemmän olisin huolissani siitä, että laukesit juuri kaksi kertaa ilman, että kysyit lupaa."