Peikolla ja minulla on olosuhteiden pakosta ollut normaalia pidempi leikkitauko. Oma kehoni ja mieleni ovat huutaneet tulla käytetyiksi ja alistetuiksi. Etenkin mieli.
Peikko saapui luokseni iltakylään, ja tiesimme, että hän ei voi jäädä yöksi. Kokemuksista viisastuneina leikimme silloin aina ”kiltimmin” ja rauhallisemmin, koska yksin jääminen rajumman leikin jälkeen ei sovi kummankaan psyykelle. Puuhailimme monenlaista kivaa, ja sainkin kehoni tarpeet tyydytettyä erinomaisesti. Mieleni halusi kuitenkin vielä lisää. Piiskaa. Läpsimistä. Puremista. Ihan sama, kunhan minua vain koskisi ja tuntisin kivun kautta olevani käytetty.
Makoilimme sängyllä vierekkäin. Pyysin Peikolta, että hän satuttaisi minua. Tiesin melko varmasti, että vastaus tulee olemaan negatiivinen kuten se olikin. Peikko rauhoittaa minut nykyään nopeasti ottamalla minua tiukasti hiuksista kiinni ja kertomalla, että miksi juuri nyt jokin tietty asia ei ole mahdollista. Tosin läheskään aina selitystä ei tietenkään tule, vaan saan usein myös ironisen kuittauksen. ”Voi voi, sulla täytyy olla niin rankkaa.” ”Voi raasua, kun se ei tällä kertaa saakaan haluamaansa.” No, tällä kertaa sain kuitenkin loogisen selityksen, johon kohtuullisen nopeasti mukauduin.
Peikko kuitenkin luki minua todella hyvin tälläkin kertaa, ja oikeasti tiesi, että tarvitsen jotain. Pukiessaan vaatteita päälleen hän kaiveli lelulaatikkoa ja mutisi jotain ääneen. ”Niin, sähän et tykännyt noista etätehtävistä. Että jos mä nyt laitan sun rinnat täyteen pyykkipoikia ja tapin peppuun ja jätän sut tänne, niin sä et tykkää yhtään? Sähän voisit sitten vaikka lueskella tuossa sängyllä pyykkipojat rinnoissa.” Protestoin usein varsin kiivaasti erilaisia etätehtäviä vastaan, mutta nyt selittelin Peikolle jotain siitä, että eihän se ole etätehtävä, jos hän laittaa lelut paikoilleen…
Niinpä hän hyppäsi yhä vaatteita pukien päälleni ja ripusti kummatkin rintani täyteen pyykkipoikia. En tuntenut kipua sillä hetkellä. Hän nosti jalkani nipussa kohti kattoa ja laittoi tapin paikalleen. Tunsin, miten valuin leikkimme jäljiltä Peikon spermaa, liukuvoidetta ja omia eritteitäni. Pisteeksi i:n päälle Peikko laittoi hyrrän värisemään jalkoväliini. ”Sä voit tässä sillä aikaa leikkiä itsesi kanssa, kun mä puen valmiiksi.” No, Peikon nähden leikkiminen ei minulta vielä onnistu, ja hän tietää sen aivan hyvin. Sanoin, että kiltti, en pysty, voi, kykene. ”Voi, voi”, sain vastaukseksi. Hyrrä teki ärsyttävän tehokkaasti työtään jo valmiiksi herkillä paikoillani ja tappi voimisti stimulaation noin satakertaiseksi. Peikko tuli välillä kurkkimaan makuhuoneeseen, ja sain joka kerta henkäistyä suustani sanan kiltti. ”Kiltti mitä?” No kiltti sitä, että anna mun laueta vielä kerran, kiltti, kiltti, kiltti, anna sun sormet mun sisälle. En saanut kuitenkaan pyydetyksi.
Kuulin kuinka Peikko penkoi taas lelulaatikkoa ja työnsi seuraavaksi sisääni lempisauvani, jolla yleensä masturboin. Makasin sängyllä ja haukoin henkeä eikä minulle ollut aavistustakaan siitä, miten tilanne kehittyy.
Kello oli 19.45. ”Lähden nyt. Kuuntele tarkkaan. Kuunteletko sä? Mä sanon tämän vain kerran. Sulla on aikaa leikkiä tasan kahdeksaan asti tällä sun omalla lelulla. Saat ottaa pyykkipojat pois rinnoista tasan klo 20 ja tapin klo 21. Ymmärsitkö? Ja tätä sä et saa käyttää.” Peikko otti hyrrän pois jalkovälistäni. Se on kapistus, johon vain hän saa koskea. En koskaan leiki itse sillä enkä muutenkaan yhteisillä leluillamme, vaan minulla on ihan omat lelut siihen tarkoitukseen. Peikko läpsäisi minua muutaman kerran poskelle. ”Miten sanotaan?” Moikka, ”Ja mitä muuta?” Kiitos. Ja poistui ovesta ulos.
Laukesin laskujeni mukaan jo ennen kuin Peikko ehti portaat alas pihalle. Välittömästi laukeamisen jälkeen rintojani alkoi sattua ja katsahdin niihin. Pyykkipoikien lisäksi niissä oli pienenä yllätyksenä sellaiset järkyttävän vahvat puristimet varmastikin miesten Tiimarista Clas Ohlsonilta. Ja puristimet olivat nänneissä! Apua. Puristimet. Eivät nipistimet. Vaan oikeat puristimet, jota käytetään puristamaan erilaisia asioita yhteen. Ne ovat aiemmin olleet kiinni ainoastaan selässäsi – tuosta kesäisestä leikistä muistuttavat vieläkin arvet selässäni. Ja nyt kapistukset olivat kiinni rinnoissani.
Vilkaisin yöpöydän kelloa. 19.53. Seitsemän pitkää minuuttia. Rintojani todella koski. Ei mitään pientä nipistelyä, vaan ihan oikeaa kipua. Keskityin hengittämiseen ja kehoni rentouttamiseen. Minuutin välein vilkaisu kelloon. Ja erittäin ikävä oivallus. Pyykkipojat ja puristimet muuten tekevät aivan järkyttävän kipeää, kun otan ne pois. Kello tuli kahdeksan. Aloitin ulommaisista pyykkipojista, joita oli pitkin rintoja ja napsin ne yksitellen irti. Kipu oli siedettävä. Puristimet olivat poikittain nänneissäni, joten nännien päässä olivat vielä yhdet pyykkipojat. Arvoin ja arvoin. Päätin aloittaa pyykkipojista. Voihkaisu ja kiroilua. Ensimmäinen pyykkipoika irti. Lisää kiroilua, ja toinen pyykkipoika oli poissa. Sitten happea syvälle keuhkoihin, ja nopeasti ensimmäinen puristin irti. Huutoa ja kiroilua. Muutama syvä hengenveto lisää. Toinenkin puristin irti. Sen verran kovaa ääntä, että terveiset taas sinne alakerran naapurille!
Kokoilin itseäni hetken sängyssä ja raahustin rinnat särkien vessaan. Levitin niihin Bepanthenia - todennäköisesti kaikkien pervojen suosikkirasvaa. Pesin hellän alapään, mutta jätin sovitusti kiltisti tapin paikalleen.
Myöhemmin illalla juttelimme vielä koneella, ja Peikko varmisteli, että minulla oli kaikki hyvin. Hän kertoi hieman epäröineensä tehtävää, mutta totesimme molemmat sen ajaneen asiansa täydellisesti. Minä sain kipuni ja erittäin voimakkaan käytetyksi tulemisen kokemuksen. Tiedän taas paikkani tässä maailmassa. Samalla pääsin turvallisti tutkailemaan ja kokemaan häpeän tunteita.
Tarinan opetus: Sitä saa, mitä tilaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti