perjantai 7. joulukuuta 2012

Kouluttamista

Blondi tykkää leikkiä useasti itsensä kanssa ja luulempa että jos hän ei saisi (joutuisi) kysymään minulta lupaa jokaiseen leikkikertaan, hän leikkisi vielä paljon useammin. Suhteemme alussa välillä mietin miten hän leikkinsä leikkii. Pian kuitenkin sain varsin yksikohtaisen selostuksen yleisimmästä tapahtuman kulusta. Sittemmin aina silloin tällöin olen kiusannut häntä ajatuksella että minä voisin joskus katsella hänen leikkiessään itsensä kanssa. Aluksi hän vastasi tiukasti "ei ei, en kehtaa", jopa niin tiukasti ja määrätietoisesti että tajusin jättää asian hautumaan. Nyttemmin olen palannut asiaa aina silloin tällöin ja huomannut vieväni asioita siihen suuntaan että haluan sen vielä tapahtuvan. Tämän päätökseni jälkeen aloin yksi ilta tosissani pohtia miksi?

Miksi haluan että blondi leikkii edessäni itsensä orgasmiin saakkaa? Toki omaan jonkinmoisen fetissin naisen orgasmeille, mutta ajatuksena en saa mitään erikoiskiksejä (edes normaaleja) tästä mielikuvasta missä vaan katselisin. Voin kuvitella että kierrokseni nousisivat jos tilanteeseen liittyisi esim. jonkinmoista käskyttämistä, tai takana olisi rankka leikki tms, mutta silti kysymys miksi jäi kummittelemaan. Saisinko kiksejä tilanteen intensiteetistä ja henkisestä alistamisesta? Tuskin. Tekisinkö sen osaltaan siksi koska voin? Mahdollisesti. Tekisinkö sen pelkästään siksi että voin? EN! 

Näitä kysymyksiä pohdin mielessäni kunnes uskoin löytäneeni langan. D/s- suhdetta on vaikea selittää yksiselitteisesti. Selvää kuitenkin on että suhde on matka minuuteen ja sinuuteen. Luottamuksen myötä suhde syvenee ja saattaa tulla automaattinen halu ja tarve, jopa pelottava sellainen, katsoa kuinka pitkälle ja syvälle tämä kaikki johtaa. Meille on ainakin käynyt näin. Leikkiessämme asiat joka 6kk sitten olivat ehdoton ei saattavat olla nyt sellaisia joita minulta suorastaan anellaan. Vastaavasti olemme oppineet että emme enää sano ehdottomasti ei millekään, mutta voimme toki ihmetellä ja maistella rankkojakin halujamme varovasti. Uskon että mitä enemmän tutustumme itseemme ja toisiimme eri kanteilta sitä enemmän osaamme nauttia leikeistämme. Niimpä tässä blondin tapauksessa usko(i)n, että tämän leikkimiseen liittyvän portin avaamalla voi tulla esiin jotain muuta mikä lähentäisi meitä, lisäisi luottamusta ja rakkauta tai jopa nautintoa.

Koko ajatus on ollut blondin mielestä ehdoton "ei ei". Tiedän kuitenkin blondin heikot kohdat ja niitä hyväksikäyttäen aloin pikkuhiljaa siirtää häntä vahingossa hänen epämukavuusalueelleen. Itse en usko pelkkään valtaan ja tekoihin jota käyttäen olisin voinut piiskata blondin täydellisesti alistuteksi raasuksi ja "pakottaa" leikkimään edessäni. Tuollainen toiminta ei kuitenkaan palvelisi minua eikä ainakaan blondiani. Nautin enemmän siitä kun asiat vaan yht'äkkiä automaattisesti loksahtelee paikoilleen. Nimpä ensiksi jo viikkoja sitten saatoin kesken leikin antaa hyrrän hänen käteensä ja käskenyt häntä pitämään sitä hyvällä kohdalla. Muistan kun ensimmäisen kerran tämän tein ja tuntui että blondi ikäänkuin vahingossa nappasi hyrrästä kiinni tajuamatta mitä teki ja sen jälkeen jähmettyi (kenties kauhusta) mutta totteli. Seuraavalla vahinkokerralla hän jo vähän uskalsi liikutella hyrrää ja itseään. Selvää edistystä siis.

Tässä eräänä iltana lähetin blondille muutamankin etukäteistehtävän (koska hän niitä niin rakastaa, lue inhoaa), joiden päätteeksi hän leikki itsensä kanssa sängyllään minua odottaen. Olin antanut hänelle luvan lopettaa ja käskenyt kääntyä mahalleen kun saavun. Heti saavuttuani kävin tarkistamassa että hän oli totellut ja kosteusasteesta päätellen tästä ei ollut epäselvää. Kysyin oliko hän käynyt orgasmin rajalle ja hän vastasi käyneensä kaksi kertaa rajoilla mutta kilttinä tyttönä jarrutellut. Kysyinkin haluaisiko hän päästä loppuun asti johon hän vastasi hiljaa ja posket punoittaen "jooh". Annoin hänelle lelun kouraan ja sanoin "ole hyvä vaan.". Hän jäykistyi, puisteli tiukasti päätää ja sai sanotuksi jotain negatiivista "en pysty" tms. Jätin asian sikseen mutta kypsyttelin ajatusta myöhemmin yhteisen leikin tiimoilla. Hän joutui melko koville jokaisen orgasminsa kohdalla, joutuen ottamaan vastaan poikkeuksellisen kovaa henkistä ja fyysistä kiusaamista.

Myöhemmin illalla, leikin jo loputtua, makailimme raukeana kainalokkain. Blondi kävi yhä melkoisilla kierroksilla vaikka itse olin jo kääntänyt ajatuksia rauhalliseen loppuiltaan. Kuitenkin blondi yllätti ja kysyi minulta taasen "voisitko satuttaa minua sillä kepillä"   
"Sillä samalla kepillä jota inhoat?"
"Niin juuri sillä."
"Sillä samalla kepillä mistä sanoit että et koskaan opi siitä nauttimaan?" 
"Niin, sillä", blondi vastaa hiljaa.
"Mutta jos tahdot että käytän sitä niin sittenhän voisi päätellä että myös pidät siitä?", jatkoin kiusaamistani.
"Se tekee niin hyvää minun korvienvälissä."

Käytin tilanteen hyväksi ja piiskasin häntä lujasti. Ja koska hän itse piiskaa aneli komensin hänen pysymään paikoillaan ilman kiinnityksiä ja ilman että hän yritti kiemurrella karkuun. Hetken päästä kaivoin hyrrän esiin. Annoin sen hänen käteensä ja pyysin sillä leikkimään. Hän teki sitä kiltisti ja koko piiskauksen ajan. Lopuksi takapuoli mustelmilla ja viiruilla avitin sormillani vähän ja hän sai tulla vielä kerran. Ehkä ensi kerralla otamme yhden askeleen pidemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti