perjantai 25. lokakuuta 2013

Blondi: Ajatuksia itkemisestä

Sain blogimme kautta kysymyksen liittyen itkemiseen leikin jälkeen.
"Blondi usein kertoo itkevänsä rajumman leikin jälkeen, ja haluisinkin kysyä miksi? Itse eilen session jälkeen aloin kyynelehtiä. Meillä nämä touhut ovat vasta opetteluasteella, enkä osannut selittää tätä ollenkaan miehelleni tai itselleni."
Minulle pervoilu on ennen kaikkea sisäisestä ja ulkoisesta kontrollista irtipäästämistä. Kontrolli otetaan minulta pois, tahdon sitä tai en. Siksi liitän omalta kohdaltani itkemisen kontrollista irtipääsemiseen ja sellaiseen katharsis-tyyppiseen kokemukseen tai olotilaan.

Pervoilu saa tutkitustikin monenlaisia hormoneja hyrräämään. Varmasti paljon enemmän kuin tavallinen seksi. Adrenaliinia, noradrenaaliia, endorfiinia. Elimistö ja mieli puolustautuvat kivulta ja joskus myös alistumiselta, ja keho alkaa tuottaa hormoneita. Myös mielihyvän kokemus saa aikaan hormonimyrskyn. Leikkiessä keho ja mieli eivät ole normaalitilassa, vaan kumpikin joutuu välillä koville. Sanan positiivisessa mielessä. Koville joutuminen koskee ennen kaikkea alistuvaa osapuolta, mutta välillä toki myös alistavaa. Pelkästään jo hormonitasapainojen nopeat heilauttelut herkistävät itkemiselle. Itku voi tulla, kun pitoisuudet lähtevät nousemaan, ja vastaavasti myös silloin, kun ne alkavat laskea (sub drop).

Näiden fyysisten seikkojen lisäksi minulla itkeminen liittyy pervoilussa oikeastaan kahteen eri asiaan. Itken, kun olen vihainen ja turhautunut. Silloin, kun Peikko laittaa minut tekemään jotain jota en haluaisi, mutta teen kuitenkin. Kun mieli joutuu taipumaan vaikka ei haluaisi. Turhautuminen tulee tuolloin ulos itkuna. Itken myös, kun kipua on paljon, enkä pääse sitä karkuun. Toki käytössä on turvasana, mutta sen käyttämisen kynnys on korkea. Monesti Peikko lopettaa kivun tuottamisen itkuuni, mutta ei aina. En voi siis ajatella, että nyt kun alan itkeä niin kipu loppuu. Ehkä tässäkin on kyse turhautumisesta ja kiukusta, koska en pysty kestämään niin paljon kipua kuin haluaisin vaan joudun luovuttamaan ja antamaan periksi.

Useimmiten pervoiluitkuni on kuitenkin sellaista erittäin puhdistavaa, syvältä sisältä tulevaa itkua. Sana katharsis kuvaa tuollaista itkua ja tunnetilaa hyvin. Tuolloin olen usein kantanut sisälläni jotain negatiivista tunnetilaa, ja pervoilu antaa mahdollisuuden päästää siitä irti. Turhautumista, ahdistusta, huolta. Itku tulee yleensä ison orgasmin jälkeen tai vasta leikin loputtua makoillessani turvallisesti Peikon kainalossa. Peikko osaa ottaa itkuni hyvin vastaan. Olen itkenyt paljon alusta asti ja se on ollut Peikolle ok. Luulen, että hän jopa pitää kyynelehtivästä, niiskuttavasta ja räkäisestä naisesta kainalossaan.

Olen toki muutenkin sellainen ihminen, joka itkee helposti. Ilosta, surusta, pahasta olosta. Oikeastaan mistä vain. Joten sama pätee myös pervoiluun. On varmasti paljon ihmisiä, joille pervoilu ja itkeminen ei mahdu samaan lauseeseen, mutta minä en kuulu niihin.

Miten te kanssapervot suhtaudutte itkemiseen? Itkettekö leikkiessä, leikin jälkeen? Millaisiin asioihin te liitätte itkemisen pervoilussa? Entä miten te dominoivat? Itkettekö te? Miten suhtaudutte alistavan osapuolen itkuun?

1 kommentti:

  1. Olipa hyvä että teit merkinnän tästä! Tätä aihetta minäkin olen miettinyt teidän blogianne lukiessa. Omista lähtökohdistani ihmetellen, mutta toisaalta uteliaana, kun koen itsekin itkun useimmiten niin puhdistavana kokemuksena.

    Minä olen myös sellainen ihminen, joka saattaa pillahtaa itkuun ihan pienestäkin tunneärsykkeestä, oli se sitten iloa, surua, vihaa tai turhautumista. Toisaalta, "oikeista" asioista itkeminen ihmisten edessä ei tule kysymykseenkään, en ikinä itke laajempaa kuin hetkellistä oloani.

    Mulla nyt ei tietystikään kokemusta hirveästi ole, mutta on jotenkin vaikea kuvitella itseäni itkemässä session aikana. Se tilanne olisi mulle jotenkin liian intiimi itkettäväksi, liian iso tunne paljastettavaksi. Ja toisaalta, olen tottunut pelkäämään niitä reaktioita, joita minun itku saattaa toisissa aiheuttaa.

    Luulen, että jos itkisin pervoillessa, se edellyttäisi ainakin aika helkkarinmoisen ihmissuhteen - jollainen teillä onnellisilla mitä ilmeisimmin on <3

    VastaaPoista