torstai 7. elokuuta 2014

Mistä minä pidän

Olen hieman aktivoitunut Fetlifessä. Kaverilistalleni on tullut muutama uusi nikki, ja huomaan välillä iltaisin kurkkivani sivuston tarjontaa. Yhtenä iltana ihmettelin fetissilistaa ja eroa mm. fetissien Degradation ja Humiliation välillä. Sanakirja.org auttoi tässä ihmettelyssäni hieman. Samaiseen kohtaan aikajanassani huomasin kanssakinkyjen päivittelevän ahkerasti fetissilistojaan. Fetlifessa, ehkäpä hieman erheellisesti, kutsutaan kaikkia mielitekoja fetisseiksi. Tosin siellä voi valita, onko ko. mielitekoon täysillä mukan (into) vai kiinnostunut (curious about). Joka tapauksessa huomasin pohdiskelevani fetissi sanan väärinkäyttöä tältä osin.

Kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, muistin itsekin päivittäneeni ko. fetissilistaa urani alussa. Niinpä suuntasin fetlifeen takaisin ja kurkkasin profiilistani mitä olinkaan ruksannut. Hieman häpeillen huomasin valinneeni itselleni vaivaiset 19 fetissiä. Huoh. Tämä johtikin sitten hieman pidempään pohdiskeluun siitä, mistä minä pidän. Eikä vaan siitä mistä minä pidän, vaan mistä minä pidän niin, että hampaan paikat putoilevat varpaiden kipristellessä.

Ensinnäkin siihen tarvittaisiin nainen, ehkäpä jopa hieman uhmakas sellainen, ehkäpä jopa sellainen joka pitäisi laittaa jossain vaiheessa ruotuun, ehkäpä jopa painien. Siihen liittyisi ehdottomasti (suihkussa) seinää vasten syvälle suuhun naintia (1/19 deep throating, 2/19 oral sex receiving). Edelliseen varmasti liittyisi myös kuolaa ja mieluusti paljon - asia, josta en tajunnut pitäväni listaani alun perin päivittäessä. Suuhoidon aikana/jälkeen voisin leikkiä suihkulla/käsilläni. Siirtyessämme kuivempaan ympäristöön tekisin käsitöitä naisen maatessa mahallaan polvieni päällä (3/19 bare handed spanking). Tätä jatkaisin kunnes edessäni oleva liha vaihtaisi väriä.

Siirtäisin naisen lattialle ja sitoisin hänen ranteensa nilkkoihin kiinni. Levittäisin kiinnitetyt jalkakäsiasetelmat kauniiseen ja tiukaan V-muotoon. Tätä muodostelmaa pitäisi vahvistaa vielä ainakin jalkataipeista, sillä minulle olisi erityisen tärkeää että muodostelma ei pääsisi liikkumaan. Ja jotta tähän päästäisiin haluammallani tasolla, niin koko nainen olisi hyvä kiinnittää tiukasti paikoilleen, johon ei kyllä tietotaitoni ja välineistöni ainakaan tällä hetkellä riitä. Mutta nyt olenkin massufetissikuplassani.

Jatkaisin työtäni piiskaten aloittaen floggereista lämmitellen ja päätyen häijympiin piiskoihin (4/19 masochism). Näkisin vastakappaleen mieluusti tässä kohtaa nauttivan kivusta. Leikkisin rinnoilla, imien, purren, piiskaten, läpsien ja ripustamalla niihin nipistimiä ja pyykkipoikia (5/19 breast/nipple torture). Kaiken kivun vastapainoksi silittelisin, hyväilisin, suutelisin kaikkia kipuisia ja herkkiä paikkoja. Siirtäisin painopistettä enemmän naisen nautintoon käyttäen käsiäni/suutani/hyrrää (2/19 oral sex giving). Kun tämä kiusottelu lähestyisi huippuaan, hyvin yllättäen tämä nainen ei saisi laueta (6/19 orgasm control). Hän saisi kiemurrella, anella, pidätellä useasti. Kun tämä kiusottelu päättyisi, hän saisi tulla, useasti (7/19 multiple orgasms). Kun hän ei enää "pystyisi" laukeamaan työntäisin käteni häneen sisäänsä (8/19 fisting) ja kaivaisin hänestä esiin vielä ainakin yhden pakotetun orgasmin (what?! no forced orgasms in the list). Näiden viimeisten orgasmien aikana nainen ejakuloisi rajusti.

Irrottaisin naisen hitaasti hyväillen ja silittäen. Ottaisin hänet kainalooni ja piirtelisin hänen selkäänsä. Myöhemmin rakastelisimme hellästi.  

Listaani jäi vielä muutama mainitsematon, mitkä kuitenkin olisivat varmasti tapahtuneet leikin aikana (9/19 bdsm, 10/19 domination, 11/19 hair pulling, 12/19 power exchange, 13/19 subspace). Kolme jäljelle jääneistä voisi poistaa ja kaksi rajatapausta saanee jäädä. Sitten jää vielä yksi. Tämä yksi oli tekstissä aluksi, itseasiassa teksti alkoi sillä, mutta pyyhin sen pois koska se ei ollut arvoisessaan tai sopivassa kontekstissaan. Jos minulla olisi oikeasti joku fetissi, niin se liittyisi orgasmeihin ja ehkä tähän yhteen. Koska tämä yksi on vielä itsellenikin ongelmallinen tai hakee ainakin paikkaansa, niin kuten orgasmia kotrolloidessakin minä itse päätän koska sen ilmoille päästän ;-).

7 kommenttia:

  1. Jotkut meistä välttävät itsensä määrittämistä, mutta minusta määrittävät sanat antavat ikäänkuin raameja ja merkityksiä omalle toiminnalle. Ja voihan niitä määritteitä sitten aina muuttaa tarpeen mukaan!
    Jännäilen tässä, mikä se viimeinen ja tärkeä määrite sinulla Peikko sitten olisi. Ainakin yksi keskeinen sana tästä tekstistä kokonaan puuttuu...

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Sanat painiminen ja ruotuun laittaminen kirskahti ihanasti korvaan. Tai no suuhun. (Koska luen tätä)

    VastaaPoista
  3. Olet oikeassa Tetris. Yksi sana puuttuu. Mahdankohan ajatella samaa kuin sinä, ja onkohan sillä mitään tekemistä Peikon ajatusten kanssa? No... minäkään en sitä tähän auki kirjoita, koska se on, kuten sanottua, Peikon oma homma. Määritelmistä tekee vaikean se, että näiden arvosisältö on eri ihmisille kovin erilainen. Ja jotkut sanat ovat emotionaalisesti hyvin vahvoja...
    T: Altair

    VastaaPoista
  4. Toki listalta voi puuttua vaikka mitä, koska se oli täytetty aivan pervourani ensiaskeleilla enkä sitä juurikaan oli päivittänyt. Mieluusti kuulisin mikä teidän mielessänne on, sillä voin luvata että se ei ole tämä puuttuva lenkki. ;-)

    - Peikko

    VastaaPoista
  5. Minullakin oma veikkaukseni siitä, mitä listasta puuttuu. Ajattelin, etten lähde huomaavaisuudesta arvailemaan mitään, mutta kun kerran kysytään, niin sanotaan sitten. :) Veikkaan puuttuvaksi master/slavea. Jos se ei satu poistettavien joukkoon, niin lukisin kyllä mielelläni tarkemminkin siitä, miten te sitä määrittelette. Jäämme odottelemaan malttamattomina tämän Suuren Puuttuvan paljastumista...

    VastaaPoista
  6. Huh huh. Tulipas lämmin :) Minttu

    VastaaPoista
  7. Vastaus on todellinen antikliimaksi, joten älkää jääkö odottamaan sitä ;). Itsekin arvuuttelin jotain elämää suurempaa, eikä minulle kerrottu vastausta. Kun sen oivalsin, olin melkein kiukkuinen - että ei voi olla noin basic...

    //blondi

    VastaaPoista