tiistai 5. maaliskuuta 2013

Blondi: Namisti piiskaa


Sain eilen namisti piiskaa. Piiska on mielestäni harvoin namia, mutta eilen se oli. Makoilimme sängyllä. Peikolta tuli napakka käsky ottaa housut pois. Sain lisäksi käskyn tuoda lelulaatikosta hyrrän ja käsikahleet.

Peikko istuu sängyssä päätyyn nojaten ja komentaa minut poikittain vatsalleen jalkojensa päälle. Käsiini lukitaan nahkaiset kahleet. Ranteeni sidotaan selän takaa yhteen. Kysyn, että saanko ottaa villapaidan pois. Et saa. Saan avokämmentä takapuolelle pitkän tovin. Avokämmen kirpaisee melkoisesti – Peikolla on voimaa käsissään. Eniten avokämmen tuntuu takareisissä lähellä polvitaipeita ja reisien ulkosyrjässä. Muuten kokemus on melko miellyttävä. Välillä Peikko silittelee takapuoltani ja käyttää hyrrää minuun. Jossain kohtaa hän pyöräyttää minut pois päältään ja käskee vatsalleen sänkyyn makaamaan.

Kuulen, että lelulaatikkoa kaivellaan. Tunnen reisilläni bambun naputtelun. Sen inhottavan bambukepin. Pakarani ja reiteni ovat kuitenkin jo hyvin lämmenneet, joten naputtelu tuntuukin miellyttävältä. Nautittavalta. Naputtelua, hyrrää, silittelyä. Seuraavaksi Peikko työntää lempileluni sisääni. Piiskaa. Käyttää samaan aikaa lelua minun maatessa jalat auki hyrrä klitoriksella. En enää erota, että mikä on kipua ja mikä nautintoa. Tunnen edelleen kovimmat iskut kipuna, muuten vain nautin. Laukean monta kertaa. Laukean ensimmäistä kertaa koskaan siten, että kipua on samanaikaisesti läsnä. Aina aiemmin orgasmi on väistynyt kivun tieltä. Lopuksi Peikko viimeistelee piiskauksen hapsupiiskalla.

Keskustelimme jälkeenpäin leikistämme. Siitä, mitä siinä oli tapahtunut, ja miksi kykenin nauttimaan niin paljon. Piiskaus aloitettiin hellillä [sic] otteilla kunnolla lämmitellen. Kyseessä ei ollut kova rangaistuspiiskaus, vaan Peikolla oli halu fiilistellä pidempään ja varmasti myös hellemmin. Lisäksi piiskaus oli niin pitkä, että endorfiinit ehtivät lähteä kunnolla liikenteeseen, turruttivat kipua sekä toivat hyvän olon tunnetta. Tähänhän voisi tottua.

Sovittelen sängyllä makoillessamme Peikolle nahkakahleita käsiin, ja Peikko huokailee kyllästyneen näköisenä. Meistä kumpikaan ei tajua, mikä toisen roolissa kiinnostaa. Minulle pelkkä kahleiden laittaminen ranteisiin saan sydämen lyömään, hengityksen kiihtymään. Peikkoa kahleet omissa ranteissaan hymyilyttävät. Kiepautan Peikon vatsalleen sängylle ja kytken kahleet yhteen selän takaa. Samalla lailla kun ne minulla juuri hetki sitten olivat. Ei vaikutusta. Minussa ei tapahdu mitään, Peikossa ei tapahdu mitään. Minkäänlaista roolinvaihtoa tuskin on ainakaan vähään aikaan odotettavissa. Sen verran lujassa alistavan ja alistuvan ominaisuudet meissä istuvat.

1 kommentti:

  1. Hauskasti kuvattu tuo kokeilu vaihtaa rooleja. :D Veikkaan, että ekaksi switch-muutos lähtee mielikuvista, mutta aivan varmaan on niitäkin, joilla satunnainen kokeilu onkin avannut silmät. Mutta onneksi kaikkien ei tarvitse olla mitään kytkimiä!

    VastaaPoista