tiistai 12. marraskuuta 2013

Blondi kiittää

Olemme saaneet viime aikoina paljon positiivista palautetta blogistamme. Monia eri kanavia ja foorumeita pitkin. Ja nyt tarkoitan siis todella positiivista palautetta. Koskettavan, lähes itkettävän kaunista. Lämmintä ja aitoa. Pitkiä sähköposteja, joissa kerrotaan, miten merkityksellisiä kokemuksemme ja niistä kirjoittaminen ovat lukijoille olleet. Miten pervoilusta on haettu ja saatu potkua pitkään parisuhteeseen. Miten sillä on saatu jopa pelastettua suhteita. Kun on uskaltauduttu puhumaan siitä, mitä oikeasti halutaan ja mitä ei. Miten tekstejämme on näytetty suhteen toiselle puoliskolle ja kerrottu, että tuollaista minä haluan. Tuollaisesta olen kiinnostunut. Palautetta on tullut sekä miehiltä että naisilta. Alistavilta ja alistuvilta osapuolilta.

Saamme paljon kiitosta siitä, että kirjoitamme tunteista. Siitä, mitä korviemme välissä tapahtuu. Itselleni pervoilu on ollut merkittävää juuri tunteiden työstämisen välineenä, ja siksi myös kirjoitan niistä paljon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on väline jäsentää, työstää ja sanoittaa tunteita, joten tunnepostauksia on luvassa jatkossakin.

Toki nautin myös seksistä kirjoittamisesta ja arvostan yhtälailla kommentteja siitä, jos tekstimme on toiminut jollekin runkkumatskuna. Sekin on aivan sallittua :). Ja imartelevaa.

Omaa mieltäni lämmittävät erityisesti sellaiset alistuvien naisten palautteet, jossa kerrotaan, että miten kirjoittamamme on auttanut päästämään irti. Pelosta. Kontrollista. Häpeästä. Mikä kullekin se käsiteltävä juttu on ollut. Olen iloinen myös siitä, että tekstimme ovat saanet monet alistuvat (naiset) ymmärtämään oman arvonsa ja oikeutensa. Koska meillä todella on niitä, ja niistä täytyy usein itse olla tietoinen ja pitää huolta, että ne toteutuvat.

Blogin kautta olemme myös päässeet tutustumaan moniin ihaniin ihmisiin. Ihan livenä. Tavanneet erilaisissa tilaisuuksissa ja yhteyksissä. Joko pervobileissä tai muuten vaan mukavasti jutustellen. Tätä en olisi uskonut silloin, kun Peikko aloitti blogin pitämisen. Että se todella mahdollistaisi kontakteja ihan elävässä elämässä.

Joten vielä kerran, kiitos teille kaikille kauniista palautteistanne! Ja siitä, että olette <3.

PS. Palautteen antamista on nyt helpotettu lukijoiden pyynnöstä. Kommenttilaatikon yläpuolelta löytyy meiliosoite, johon voi kirjoittaa. Julkaisemme usein osia sähköposteista blogissamme, joten jos haluat, ettei postiasi käytetä teksteissä, niin mainitsethan siitä erikseen. Myös kommenttikenttään on tehty muutoksia. Kommentointa varten ei tarvitse enää rekisteröityä, vaan niitä voi jättää anonyymeinä ilman tunnistautumista. Muistakaahan pervot pysyä asialinjalla ;).

4 kommenttia:

  1. Kiitos hurjan paljon tästä anonyymistä kommentointimahdollisuudesta! Olen jo pitkään halunnut kommentoida, mutten ole uskaltanut, sillä en todellakaan ole valmis tulemaan kinkykaapista ulos. Haluan kiittää teitä blogistanne, joka on antanut minulle niin paljon. Olen aina ollut epävarma ja huomatessani itsessäni pienen kinkyn, säikähdin todella. Teidän ansiostanne olen alkanut hyväksymään oman kinkyyteni. Suurkiitos, Blondi ja Peikko! T. alistuja-tyttönen (kyllä, olen täysi-ikäinen)

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille avoimuudesta. Itselleni merkitys lähinnä siinä että.. öhöm.. serlapaperia pitää olla aina lähettyvillä kun lukee näitä..Varmaan ymmärätte mitä tarkoitan.. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymi kauniista palautteestasi - hienoa, että muutos oli mieleinen. Ja Henkka, Serla miehen tiellä pitää ;).

    VastaaPoista
  4. Kiitän tästä blogista. Olen kommentoinut tätä jo toisella foorumilla. Tarkistan lähes päivittäin mitä uutta ajattelemisen aihetta täältä löytyy. Kirjoitatte taitavasti ja sessiokuvaukset ovat kiihottavia. Tämä subi hyrisee:)

    VastaaPoista