sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Blondi: Mono, poly vai joku muu? Pohdintaa määritelmistä ja rajoista

City.fi:n mainio seksibloggari Melissa Mäntylä kirjoitti päivityksestään aiheesta polyamoria. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että kirjoitanpa minäkin jonkun sanan aiheesta ja sen herättämistä ajatuksista.

Määrittelyt ja lokeroinnit ovat aina hankalia, eikä niitä onneksi ole usein tarpeen tehdä. Kuitenkin joskus sanoilla leikkiminen ja merkityksien miettiminen on hauskaa.  Miten lokeroisin itseni käsitteillä monogamia, polygamia ja polyamoria?

Perinteinen monogamiahan viittaa parisuhteen muotoon, jossa henkilöllä on vain yksi (seksi)kumppani kerrallaan. Määritelmä on usein sidottu avioliittoon sekä perinteisiin heterosuhteisiin. Jos määritelmä pitää sisällään myös sen, että rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, niin sitten olen ehdottomasti monogaminen. Jos taas leikkiminen muiden kuin oman kumppanin kanssa lasketaan seksiksi, niin tekeekö se minusta polyamorisen?

Vai polygamisen? Polygamia-termillä kuvataan perinteisesti avioliittoa, jossa yhdellä, tavallisesti miehellä, on useita puolisoita samanaikaisesti. Seksuaalikäyttäytymisen muotona monogamialla voidaan viitata toistuviin parikumppaneiden vaihtumiseen, parisuhteen ulkopuolisiin kumppaneihin tai suhteeseen jossa on useampi kuin kaksi osapuolta. Määrittely on useimmiten heteronormatiivinen ja sidottu avioliittoinstituutioon.

Polyamorian määritelmä on moniulotteisempi kuin polygamian. Se ei tukeudu aviollisiin instituutioihin, vaan määritellään ajattelu- ja elämäntapana, jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampi  seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältäviä ihmissuhteita.  Polyamorian määritelmässä suhteita on monenlaisia: kolmen tai useamman ihmisen välisistä suljetuista seurustelusuhteenomaisista suhteista seksuaalisuutta, rakkautta ja hellyyttä jakaviin ystäväverkostoihin. 

Oma pervoverkostostomme jakaa avokätisesti seksuaalisuutta ja hellyyttä. Leikkimistä ystäväporukalla ennalta sovittujen rajojen puitteissa. Kaikkien suostumuksella.  Toisia kunnioittaen, ja haluan myös uskoa, että toisista välittäen. Mutta onko leikkisuhteissa kyse rakkaudesta? Tuskin kuitenkaan. Suurin osa tutuistamme on parisuhteissa, useimmiten pitkäaikaisissa sellaisissa. Avoliitossa, avioliitossa tai muuten vaan sitoutunut omaan kumppaniinsa. Suhteissa joko on lapsia tai ei. Tärkeämpää kuin leikkiminen on kuitenkin ystävyys. Itselleni se menee kaiken muun edelle. Määrittelen itseni verkostoon ennen kaikkea ystävyyden kautta. Jos ystävyys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet poikivat jotain muuta, niin otan sen ylimääräisenä hyvänä. Friends with benefits.

Leikkisuhteissa perinteinen parisuhde ja seksuaalisuus erotetaan usein toisistaan. Myös seksuaalisuuden määritelmä on todella laaja. Harvalla pervolla leikkiminen tarkoittaa perinteistä penetraatiokeskeistä seksiä, päinvastoin. Uskon, että juuri tässä on asian ydin. Koska seksuaalisuus nähdään niin laajasti, ei sen rajoja tarvitse vahtia mustasukkaisesti.

Mutta takaisin polyamoriaan. Jos polyamoriaan otetaan mukaan rakkaussuhde-määritelmä, sulkee se minut polyamorian ulkopuolelle. Koen tällä hetkellä rakastavani vain yhtä henkilöä, ja ajatus useamman ihmisen rakastamisesta tuntuu vieraalle. Osalla polyamorisista ihmisistä on kuitenkin useampi seurustelusuhteentapainen suhde tai yksi seurustelusuhde ja lisäksi avoimia, vapaita seksisuhteita. Onko meillä näin? Ongelma on juuri siinä, että en koe leikkimistä muiden kanssa seksisuhteina. Se on seksuaalista toimintaa ystävien kesken, mutta seksisuhde se ei ole.

Polyamoriassa avoimuudella on oleellinen merkitys. Avoimuus merkitsee, että kaikki osapuolet tietävät, mistä on kysymys. Voin siis toteuttaa itseäni seksuaalisesti Peikon luvalla ja Peikko minun. Onko minulla ja Peikolla sitten yhtäläiset rajat? Mielestäni on. Mutta kuitenkin. Naisen kanssa leikkiessäni ei rajoista ole juuri tarvinnut erikseen sopia.  Olen voinut lähtiessäni kysyä, että on sulle ok, jos satutaan leikkimään. Joskus sitten on leikitty, joskus taas ei. Peikko ei ole jälkikäteen vaatinut minkäänlaista selvitystä tapahtumista – mutta toki hänellä on siihen oikeus.

Suhteemme aikana Peikko ei ole toistaiseksi leikkinyt kenenkään kanssa ilman, että minä olisin ollut läsnä. En siis tiedä, miten suhtautuisin siihen, jos tällainen tilanne tulisi eteen. Uskoisin sen kuitenkin olevan ok. Mutta joitakin rajoja pitäisi varmasti sopia. Mutta onko minulla ihan oikeasti jotain, jota en antaisi Peikon tehdä jonkun muun naisen kanssa? Penetraatio tuntuu intiimiltä, mutta entä jos Peikko saisi suurimmat kiksit juuri siitä? Varmasti asia olisi minulle ok, mutta olen hysteerisen tarkka turvaseksin kanssa, joten tästä voisi tulla ongelmia. Luotan toki, että Peikko harrastaisi turvaseksiä, mutta entä jos kondomi menisi rikki, liukuisi pois paikoiltaan… Äh, liian monimutkaista. Ratkaisen asian, jos se joskus tulee eteen.

Entä sitten Peikko? Jos penetraatio olisikin minun ykkösjuttuni? Miten hän puolestaan asiaan suhtautuisi? Meillä kysymys on lähinnä teoreettinen, koska kumpikin saa kiksinsä ihan jostain muusta kuin perinteisestä penetraatioseksistä. Tosin rakkauden osoittamisen tapana se on välillämme nautittavaa ja ainutlaatuista, kuten myös nollaamiskeinona rajumman leikin jälkeen. Päädyn siis pohdinnassani siihen, että loppujen lopuksi absoluuttisia rajoja ei ole. On vain neuvoteltavia asioita, veteen piirrettyjä viivoja, molemmin puoleista luottamusta, kunnioitusta ja rakkautta. Niiden perustalla rakentuu keskustellen kaikki muu.

Hmm. Taas takaisin polyamoriaan. Pidän polyamorian määritelmässä siitä, että se asettuu tieten tahtoen vastakkain länsimaisen kulttuurin yleisen normijärjestelmän kanssa, jonka mukaisesti kaikkien oletetaan haluavan kahdenväliseen, suljettuun parisuhteeseen. Tämä yhteiskunnan ihannemallihan ei useimmiten toimi, sen kertovat jo avioerotilastot. Tilastoja siitä, kuinka moni pettää kumppaniaan ei ole, mutta uskoisin luvun olevan todella korkean. Joten miksi pyrkiä johonkin, joka lähtökohtaisesti onnistuu vain harvoilta? Toki pervot ovat varmasti keskimääräistä seksuaalisempia ihmisiä, joten tarve kokeilla asioita on ehkä sisäänrakennettu. Jollekin voi riittää se kerran viikossa saunan jälkeen –seksi, ja sekin on aivan hyväksyttävää.

Tämän hyppelehtivän tekstin kirjoitti semisti polyamorinen, frieds with benefits -henkinen, tarvittaessa topping from bottom -tyylinen, heterofleksiibeli alistuva pervonainen.

 PS. Kiitos Wikipedialle termien määrittelyistä

3 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos tästä! Kiitos koko blogista samaan syssyyn.

    Terveisin polyamorinen, friends with benefits -henkinen, huoraamiseen taipuvainen, hämmentynyt mutta jääräpäisesti rakkauteen uskova Liina

    VastaaPoista
  2. Hauska teksti, jossa paljon asiaa! Määritteet ovat jännittäviä ja tuleekin tarve määrittää itseään, kun tajuaa ettei tahdo noudattaa sitä tavanomaisinta, mutta alkaa kysellä että mistä sitten on kyse. Määritteeseen on mukava nojautua.
    - Ystävyyspohjaisen seksuaalisuuden mahdollisuuteen uskova, parisuhdeuskollinen, bi-curious, alistuva masokistinen piiskafetisisti.

    VastaaPoista
  3. Edellisiä kompaten
    Ystävyyspohjaista seksiä harrastava, parisuhdeuskollinen, bi-curious, switch-ahtava mutta kuitenkin yleensä dominoiva peppuleikkifriikki

    VastaaPoista